Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Heijssan blogiseni ja rakkaat lukijat! En ole blogia unohtanut, mutta meidän kaikkien kannalta on ollut parempi lykätä päivittämistä hieman pirteämpiin aikoihin.

Viimeinen kuva Gran Vialta

Viimeiset viikot Madridissa menivät siivillä. Juhannusta edeltävällä viikolla suuntasimme tyttöjen kanssa Girls Tripille Portugalin Albufeiraan. Päivät kuluivat näppärästi rannalla ja altaalla makoille. Allekirjoittanut hullaantui ensimmäisenä päivänä uusista uimapatjoista ja viilentävästä merestä sen verran, että loppu loma sujui aurinkorasvasta huolimatta varjossa lueskellen. Albufeiran yöelämä oli sitä samaa turistikohdelaatua kuin muuallakin Etelä-Euroopassa. Hintatasoltaan Portugali on naapuriaan edullisempi, mikä oli erittäin hyvä asia vaihdon ja luottorajan lähestyessä loppuaan. Kaiken kaikkiaan tämäkin reissu oli siis oikein onnistunut ja juuri se, mitä tarvitsimme ennen hyvästejä ja paluuta koteihin.

Näkymä hotellin parvekkeelta (suosittelen muuten lämpimästi booking.com:ia, tämäkin löytyi sieltä)

Albufeira illalla

Rannat oli ihan jees, merivesi Välimerta huomattavasti viileämpää, mutta ihan uintikelpoista. Myös vuoroveden vaihtelu oli suurta.

Reissusta palattua vastassa oli kinkkisempi ongelma, kun vuokranantajani ei ollut varsinaisesti innostunut siitä, etten ollut maksanut viimeisen kuun vuokraa vaan olettanut sen menevän takuuvuokrasta. Olin ennakkoon kuullut ja lukenut useista tapauksista, joissa takuuvuokraa ei ole palautettu ja kaikki neuvoivat minua olemaan maksamatta viimeistä vuokraa. Päätöstä vahvisti huoneeni edellisen vuokralaisen kohtalo, hän ainakin väitti ettei ollut saanut rahojaan takaisin. Siinä sitten käytiin kesäkuun aikana muutama hyvin mielenkiintoinen puhelinkeskustelu (kämppisteni puhelimista, syy selvisi myöhemmin) espanjaksi (no välillä laitoin vain luurin pöydälle ja annoin vuokraemännän rauhassa paasata ja nostin luurin jälleen kun puhe taukosi). Lopulta mukaan vedettiin hänen lakimiehensäkin (vuokraemännän tytär), ja sovittiin, että muutan huoneesta pari päivää aikaisemmin pois. Käytännössä nukuin viimeiset yöt kämppiksen huoneen lattialla ja kuulin myöhemmin, että sama kohtalo oli seurannut myös pari viikkoa minun jälkeeni poismuuttanutta italialaista pariskuntaa. Vuokranantajan hakiessa avaimia ja varmistaessa etten ollut tuhonnut koko huonetta selvisi myös mm. se, että hän oli vahingossa soitellut väärään numeroon ja luullut siksi, etten tarkoituksella vastaa hänelle. Vuokranantaja olisi halunnut  minun jättävän vielä 100 euroa tulevia laskuja varten, mutta sovimme lopulta kämppikseni kanssa, että jätin hänelle rahaa loppuihin laskuihin (joita arviomme mukaan tulisi korkeintaan n. 30 euron edestä) ja hän maksaisi minunkin osuuteni. Vaikka vuokraemäntäni sattuikin olemaan melkoinen hmm.. tapaus, kuulin myös pahemmista tapauksista (toki valtaosa lienee ihan reiluja). Kannattaa siis pitää pintansa ja kysyä neuvoa ulkopuolisilta, mikäli ilmassa on yhtään kusetuksen makua.

Viimeinen kuva kotikaudtsa ja -talosta

Muuten viimeiset päivät Madridissa olivat tuskaisen kuumia elohopean kivutessa yli 40 asteen. Kadut olivat päivisin tyhjillään, mutta heti auringon laskettua täyttyivät ihmisistä. Madridista löytyy onneksi useita julkisia uima-altaita (piscinas muncipales) joilla voi käydä viilentymässä. Altaille kannattaa suunnata kuitenkin hyvissä ajoin, eikä vasta iltapäivällä (kuten allekirjoittanut) jolloin jonot olivat yli tunnin mittaisia. Koska emme jaksaneet jonottaa, suuntasimme ilmastoituihin kauppoihin. Suomalaisen kaverini kanssa pääsimme antamaan lausuntoja johonkin tutkimukseen. Meiltä tultiin englanniksi (miten niin kaksi punaiseksi palanutta blondia ei näytä espanjalaisilta) kysymään kameran kanssa mm. kenen uskomme pitävän valtaa Espanjassa, onko Nadal (kuka on Nadal, oli minun vastaukseni. Kyllä minä sen sitten muistin kun mainittiin tennis..) mielestämme komea (kaverini sanoi ettei ole, mutta rahan takia sen kanssa voisi olla), Suomen politiikasta jne. Että näin.

Viimeiseen viikkoon kuului tottakai myös jäähyväisbileitä. Jäähyväisten sanominen kaikille olikin sitten vielä vuokraemäntää hankalampaa. Tähän ei varmaan sen enempää selityksiä kaivata.

Paras metro, jolla olen tähän asti ajellut

Selityksiä sen sijaan kaipaa kotimatka. Lämpömittari näytti n. 40 astetta, kun suuntasin lentokentälle pitkäksi venyneen illan jälkeen (pari päivää aiemmin olin vannonut turbulenssissa, etten ikinä enää lennä dagen efterinä, no eikös ne lupaukset ole tehty...). Olimme toisen suomalaisen kanssa varanneet samat lennot, joten onneksi ei tarvinnut yksin synkistellä koko matkaa. Yhdessä tuumin ilman sen kummempia tarkasteluja sovimme tapaavamme 4 terminaalissa, joka siiten osoittautui aivan vääräksi. Metrolla takaisin terminaaleihin 1-3 ja sieltä etsimään oikeaa. Onneksi löytyi suhteellisen kivuttomasti. Tämän jälkeen laukkuni todettiin painavan n. 30 kiloa sallitun 23 kilon sijaan. Koska en ollut valmis maksamaan n. 50 euroa/kilo, jouduin pukemaan päälleni vaarallisen paljon vaatetta suhteessa ulkoilman lämpötilaan sekä siirtämään tavaraa käsimatkatavaroihin. Lopulta check inin täti hyväksyi 25 kiloa painavan laukkuni ruumaan ja antoi boarding cardin. Aivan liian myöhään turvatarkastuksen turvallisemmalla puolella huomasin, etten ollut saanut tarraa ruumaan menneestä laukustani. Tässä vaiheessa totesin, ettei laukkuni varmasti kahden vaihdon jälkeen saapuisi Kuopioon asti ja niinhän siinä kaverin hyvästä vakuuttelusta huolimatta kävi. Koomista oli kuitenkin se, että lennettyämme Tukholmasta Helsinkiin ja odottaessamme Kuopion lennon lastausta (sama kone molemmilla lennoilla) kaverini kuulutettiin tiskille varmistamaan, että hänen laukkunsa sai jättää koneeseen. Samalla selvisi minun pahoin pelkäämäni tilanne, laukkuani ei löytynyt mistään SAS:in järjestelmästä. Kuopiossa minun täytellessä lappusta kadonneesta laukusta, kaverini joutui toteamaan saman, hänenkään laukkunsa ei saapunut perille. Hyvin lennetty blondit! Jottei kotiinpaluu olisi ollut liian ruusuinen, äitini, jonka luokse olin menossa, luuli minun palaavan vasta seuraavana päivänä! Että bienvenida en Finlandia vaan...

Laukkuani ei ensin meinannut löytyä mistään. Lopulta pakenin mökille synkistelemään, kunnes seitsemältä lauantaiaamuna sain puhelun, että mihin laukun voisi toimittaa. Toimitettava olisi kuulema nyt eikä heti, sillä SAS:in henkilöstö oli jäämässä heinäkuuksi lomalle. Laukku tuli sitten lopulta taksilla mökkirantaan. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Fiilikset kotiinpaluun suhteen ovat olleet hyvin ristiriitaiset. Varsinkin ensimmäisen kahden viikon aikana oli jatkuvasti kauhea ahdistus ja halu palata äkkiä takaisin. Nyt asian alkaa pikkuhiljaa hyväksyä ja jopa odottaa taas opintojen alkua. Kaikkea kuitenkin vertaa tahtomattaan Madridiin ja kyllästyttää kaverit varmasti kuoliaaksi  "Madridissa....". Enää en kuitenkaan nyi äitiä hihasta kun kuulen jonkun puhuvan kauppajonossa suomea, joten edistymistäkin on toivottavasti havaittavissa. Suomessa ennen ärsyttäneet asiat tuntuvat kolme kertaa ärsyttävimmiltä kuin lähtiessä ja niistähän pitää kuitenkin edelleen jaksaa mainita ;). Kai tämä pian loppuu, koettakaa kestää! Toisaalta jaksan edelleen hämmästellä miten paljon täällä on puita ja järviä sekä ennen kaikkea raitista ilmaa, loppuajasta vaivannut krooninen yskä on lähes poissa! Kyllä tämä toivottavasti tästä..

Tässä vaiheessa on aika kiittää kaikkia lukijoita, jotka jaksoivat seurata vaihtarikevättäni. Ainakin tilastojen mukaan en ole kirjoittanut tätä vain omaksi ilokseni; KIITOS! Yritän saada vielä yhden kuvapostauksen parhaista paloista, kunhan saan kuvat järjestykseen koneelleni. Nyt on kuitenkin aika sulkea hieno jakso elämästä ja avata mahdollisuus uusille seikkailuille!